Quickspin on varmasti jo monelle netissä pelejä pelanneelle tuttu pelien tarjoaja. Yritys on ollut toiminnassa vuodesta 2011 ja onkin onnistunut luomaan huikean määrän mielenkiintoisia pelejä markkinoille lyhyessä ajassa. Heidän vuonna 2017 julkaisema Mayana peli on tällä kertaa päässy arvostelun kohteeksi.

Kyseessä on erittäin innovatiivinen ja uudenlainen peli, joka varmasti saa pelaajan sydämen sykkimään. Pelin teema on Etelä-Amerikan maya-intiaanien hengessä hyvinkin jännittävä ja vie pelaajan seikkailulle viidakon keskelle. Peli osoittaa ehdottomasti Quickspin yrityksen peräänantamatonta innovaatiota heidän peliensä osalta.

Pelin grafiikat ovat tuttuun Quickspin tyyliin loppuun saakka hiotut. Pelin taustalla pelaaja näkee viidakkomaiseman, jonka päällä pelin kiekot ovat ruskean lohkaremaisen taustan päällä. Pelissä on hyvinkin erikoinen asetelma, sillä pelin viidestä kiekosta vain 3 kiekkoa on näkyvissä pelaajille aluksi. Loput 2 kiekkoa on peitetty lohkareiden alle. Lohkareiden alla piileekin pelin ehdottomasti innovatiivisin keksintö. Quickspin on tullut tunnetuksi rohkeista ja innovatiivisista peleistään, ja Mayana ei todellakaan ole poikkeus sääntöön.

Pelistä löytyy laaja valikoima erilaisia symboleita. Näihin kuuluu useita erivärisiä jalokiviä – hopea, sininen sekä violetti. Näiden lisäksi pelistä löytyy erilaisia eläinaiheisia symboleita. Näihin lukeutuvat muun muassa jaguaari, sammakko ja pöllö, sekä lisäksi mukaan mahtuu punainen naamio joka antaa korkeimmat voitot. Pelin panostuksen osalta on pelaajalla käytössään laaja valikoima eri vaihtoehtoja 0,25€ ja 100€ välillä.

Pelissä on käytössä vaihtuvat voittolinjat. Perusmuodossaan pelissä on käytössä 27 voittolinjaa vasemmalta oikealle, kun pelissä on 3 kiekkoa käytössä. Voittolinjojen määrä nousee jokaisen aukeavan rivin myötä, ja parhaimmillaan pelaajalla on käytössään 243 voittotapaa. Pelissä ei ole erikseen tavallisesti kolikkopeleistä löytyviä ominaisuuksia kuten wild-symboleita tai ilmaiskierroksia, mutta tämä selittyy helposti kun otetaan huomioon pelin toiminta.

Mayana toimii hyvinkin uniikilla tavalla verrattuna tavallisiin kolikkopeleihin. Pelissä on siis alkuasetelmassa käytössä 3 kiekkoa pelin keskellä. Kierroksen alussa voit valit panoksen, ja laittaa pelin kiekot pyörimään oikeassa laidassa olevan painikkeen kautta.

Tämän jälkeen kiekot lähtevät pyörimään. Mikäli sinulle sattuu osumaan pelikierroksen aikana voitto, niin pelin varsinainen jännitys alkaa tästä. Jokaisen voittavan kierroksen jälkeen pelissä aukeaa uusi linja, joka tuo käyttöön kiekot 1 ja 5. Keskellä olevat kiekot 2, 3 ja 4 toimivat siis edelleen normaalisti 3 linjan kiekkoina, mutta ensimmäisen voittavan kierroksen jälkeen pelaaja saa näiden lisäksi kiekoille 1 ja 5 käyttöön ylimääräisen linjan. Tämän jälkeen voiton antaneet symbolit pysähtyvät paikoilleen ja kiekot pyörähtävät uudelleen käyntiin. Jos pelaaja onnistuu saamaan voittavaan yhdistelmään lisää sopivia symboleita, niin käynnistyy uudelleen pyöräytysten toinen kierros. Tämä kierros toimii lähes samalla tavoin kuin edellinenkin. Pelaaja saa jälleen käyttöönsä yhden linjan lisää 1 ja 5 kiekoille, sekä lisäksi voitoille tulee 2x voittokerroin. Mikäli pelaaja saa tälläkin kierroksella voittavaan yhdistelmään vielä lisää symboleita, niin sama toiminnallisuus aktivoituu vielä uudemman kerran. Jos pelaaja onnistuu saamaan voittavaan yhdistelmään symboleita vielä kolmannen kerran, niin peli aukaisee viimeisen linjan käyttöön. Pelaaja saa siis tässä vaiheessa kaikki 5 kiekkoa ja niiden linjat käyttöönsä, ja pelin voittolinjat lisääntyvät 243. Tämän jälkeen uudelleen pyöräytys aktivoituu jälleen aina niin kauan, kuin uusia symboleita tulee voittavaan yhdistelmään. Uudelleen pyöräytys voi aktivoitua siihen saakka, kunnes kaikki pelin kiekot ovat täynnä voittavaa yhdistelmää, joka lopettaa pelikierroksen.

Pelin uudelleen pyöräytys voi siis aktivoitua 15 kertaa peräkkäin. Jokaisella erillisellä kierroksella saadut voitot lasketaan yhteen, eli saat siis jokaisen uudelleen pyöräytyksen voitot pyöräytyksen jälkeen. Tämä tekee Mayanasta erittäin korkean varianssin pelin, joka voi palkita pelaajansa huikeilla jättipoteilla. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään satunnaisesti aktivoituva Mucha Mayana ominaisuus, joka voi antaa pelikierrokselle jopa 20x voittokertoimen, niin voidaan todellakin puhua huikeista voiton mahdollisuuksista.

Mayana on erittäin hieno osoitus Quickspin yrityksen omistautumista pelien kehitykseen. Peli on innovatiivinen ja jännittävä. Sen toteutus on alusta loppuun saakka huippuluokkaa, ja pelin graafinen ulkoasu sekä musiikkimaailma ovat tuttua Quickspin laatua. Mayana on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli, jos et sitä vielä ole ehtinyt kokeilemaan.